Esbo IF e-info marraskuu

Hyvä Esbo IF:läinen

Talven harjoituskausi on jo pitkällä ja tähtäin tulevassa kilpailukaudessa. Loppuvuoden tärkeitä päivämääriä ovat mm. 30.11. jolloin järjestämme perinteisen Tonttumarssin Kauklahden kentällä. Ilmoittautua voit allekirjoittaneelle sähköpostitse, näin saamme lukumäärää osallistujista tarjoiluja varten.

Kauden päätöstilaisuus järjestetään tänä vuonna Lagstadin kotiseututalolla sunnuntaina 15.12. klo 15-17. Tilaisuuteen ovat lämpimästi tervetulleita kaikki seuran jäsenet: lapset, vanhemmat, aktiiviset seuratoimijat, aikuis -ja huippu-urheilijat. Juhlistamme kulunutta kautta koko seuran voimin ja voimme ylpeänä muistella vuoden tapahtumia! 

Kirjeestä löydät myös linkin seuratakin tilauksesta, tällä kertaa uutuutena on hieno untuvatakki seuran logolla varustettuna. Lisäksi vielä muistutan aikuisliikunnasta, eli seurassammehan on runsaasti tarjontaa myös aikuisille, mm. harjoitus-ja kilparyhmien merkeissä. Ilmoittautumislinkit löydät kirjeestä.

Mukavaa marraskuuta kaikille!

***

Syyskokous
Esbo IF:n jäsenet kutsutaan syyskokoukseen seuran toimistolle Fallåkeriin tiistaina 19.11. klo 18.30. Kokouksessa käsitellään sääntömääräisiä asioita.

Tervetuloa!

***

Seuravaatteet

Esbo IF:n seurvaatteet ovat ostettavissa Suomenojan Intersportissa ja tällä hetkellä tuotteita pitäisi olla hyvin saatavilla. Uutuutena nyt myös Esbo IF untuvatakki!

Voit tilata takin täältä.

***

Harrasteryhmä aikuisille TALVI 2019-2020

Harjoituskausi 21.10 – 21.12. 2019 ja 8.1 – 19.4.2020

Harjoitukset:
Maanantai: Otahalli klo 19.30-21.00 (Otaranta 3)
Tiistai: Kannusillan yleisurheilutila klo 19.30-21.00 (Kannusillankatu 4)
Torstai:  Kannusillan yleisurheilutila klo 19.30-21.00 (Kannusillankatu 4)

Hinta:
290€ kerran viikossa ja 350€ 2-3 kertaa viikossa
Voi maksaa 3. erässä (lokakuu, tammikuu ja huhtikuu)
Hintaan lisätään seuran jäsenmaksu, 20€, joka laskutetaan erikseen.

Tuntisisältö ja harjoitusohjelma:
Jokaisella harjoituskerralla harjoitellaan perusominaisuuksia ja tutustutaan yleisurheilun eri lajiryhmiin.

Muutama huomio aikuisten yleisuheiluun: Aikuisia ei vakuuteta seuran puolesta. Ota tarvittaessa oma urheiluvakuutus. Lämmittele omatoimisesti n. 10minuuttia ennen harjoitusta. Ota mukaan juomapullo.

Ilmoittaudu tästä

Yhteystiedot:
Salla Parviainen
sallaparviainen(at)icloud.com
0505562903

***

Aikuisten Kilpaurheilu-harrasteryhmä

Esbo If aikuisten kilparyhmä on juuri sinulle aktiiviliikkuja, joka haluat kilpailla ja harrastaa tavoitteellisesti. Omaat jo jonkin verran urheilutaustaa muista lajeista ja yleisurheilusta ja haluat saada lisää päämäärätietoisuutta harjoitteluun aktiivisesti liikkuen ja omat henkilökohtaiset kehittämisalueet huomioiden. Treenaamme yhdessä jopa 4 kertaa viikossa valmentajan ohjauksessa.

Harjoitusvuosi 2019 – 2020 koostuu kahdesta harjoitusjaksosta sekä ylimenokaudesta. Harjoitusjaksot ovat kevään hallikauteen tähtäävä jakso (viikot 40-52 ja 1-12) ja kesän kilpailukauteen tähtäävä jakso (viikot 13-39). Ylimenokausi on syyskuussa ja muovautuu aina syksyn kilpailuaikataulun mukaan kestäen 2-4 viikkoa.
Harjoitusjaksot jaamme kolmeen kauteen, jotka ovat peruskuntokausi, kilpailuun valmistavakausi ja kilpailukausi, jolloin kehitetään blokkiperiaatteella ominaisuuksia kuhunkin vaiheeseen liittyen.

Pääharjoittelupaikat ovat kesäisin Leppävaaran yleisurheilukenttä ja sen maastot sekä tarvittaessa Otaniemen ja Kirkkonummen kentät. Sisäkaudella harjoittelemme Otaniemessä ja Espoon Kannusillalla sekä tarvittaessa Esport Areenalla ja Myllypuron Liikuntamyllyssä.
Kannustamme kilpailemaan! Suomen kilpailujärjestelmässä löytyy oikean tasoisia kilpailuja kaikille urheilijoille.
Tervetuloa mukaan! Voit liittyä myös kesken harjoituskauden!

Osallistumismaksut
Määrätietoinen harjoittelu 3 – 4 kertaa viikossa 600€/vuosi (sis. harjoitus ja kilpailukauden ohjelmoinnin)
Aktiiviset kuntoliikkujat 1 – 2 kertaa viikossa 390€/vuosi

Vuosimaksun voit maksaa kätevästi 3. erässä, lokakuussa, tammikuussa ja huhtikuussa. Hintoihin sisältyy Lisenssi, valmennus, osallistuminen seuran omiin sekä NÅID-, SFI- ja SM-kisoihin. Seuran jäsenmaksu on 20,00€, ja laskutetaan aina erikseen.

Seuran verryttely- ja kilpailuasut Intersport Suomenojalta seurahinnoin.

Ilmoittaudu täällä

***

Tonttumarssi

Lauantai 30.11.2019 klo 16.00
Lasilaakso 3, Kauklahden urheilukenttä
Mukaan voi tulla nuoret ja vanhat, joten tulkaa koko perheen voimin mukaan nauttimaan tunnelmasta. Ottakaa mukaan tonttulakki, lyhty, hyvä mieli ja sopiva vaatetus. Jos massa on lunta voi perheen pienimmille tuoda pulkan tai kelkan.

Vaellamme iltahämärällä lyhty kädessä teitä ja polkuja pitkin noin 2,5km. Vaelluksen jälkeen tarjolla on joulupuuroa ja Joulupukkikin saattaa tulla paikalle. Jos haluat tietää enemmän, kannattaa tulla paikan päälle. Tonttumarssi on hieman erilainen elämys, joka päättyy noin klo 18.00.

Tilaisuus on maksuton, mutta vapaaehtoisen puuromaksun saa mielellään antaa. Tarjoilujen takia pyydämme ilmoittautumaan viim. 28.11.

Ilmoittaudu joko sähköpostitse sanna.saarman@esboif.fi tai tekstiviestillä 050-577 3251.
Järjestäjä: Esbo IF Kuntoliikuntajaosto

Tervetuloa!

***

Kaudenpäätöstilaisuus 15.12

Yleisurheilun kaudenpäättäjäiset järjestetään sunnuntaina 15.12. Lagstadin kotiseututalolla klo 15-17. Tilaisuus on kaikille valmmennusryhmien junioreille, aikuisille urheilijoille, toimitsijoille ja seuran jäsenille.

Kaikki paikalle!


Kategoriat:
Yleistä