Ensimmäiset 100 vuotta

2010-luku

Lasten ja nuorten toiminta monipuolistui ja kasvoi

Seuran yleisurheilutoiminta on 2010-luvulla kasvanut ja monipuolistunut. Uusia toimintamuotoja on kehitetty. Leiritoimintaa on järjestetty vuosittain kesäisin päiväleireinä. Juoksu- ja maratonkoulut sekä aikuisten urheilukoulut ovat suosittuja. Urheilukoulut toimivat ympäri vuoden ja nappulaikäisten ja junioreiden määrä on 2010-luvulla kasvanut käsittämään noin 700 urheilijanuorta. Kaiken kaikkiaan yleisurheilussa on aktiivisesti mukana noin 1000 jäsentä. Voimistelussa on mukana reilusti toista sataa nuorta, koostuen temppukoululaisista ja telinevoimistelijoista. Aikuisille järjestetään mm. pilatesta ja kuntopiiriä. Muissa jaostoissa ei nuorisotoimintaa ole.

Lisää palkattuja henkilöitä

Seuran toiminta on jatkuvasti kasvanut ja jotta pystyttäisiin hoitamaan lisääntyviä haasteita kiristyvässä nykymaailmassa, on jouduttu satsaamaan entistä enemmän palkattuun väkeen. Seuralla on tällä hetkellä kun juhlavuosi on meneillään, Vuoden 2016 aikana Oki Vuonoranta kokopäiväisenä toiminnanjohtajana, Kira Kytölä puolipäiväisenä nuorisopäällikkönä ja Tinja Lindgren projektityöntekijänä. Näiden henkilöiden lisäksi on valmennuspäällikkönä Matti Vesterinen sekä useita muitakin valmentajia, jotka saavat pienen korvauksen valmennus- ja/tai ohjaustyöstään.

Kuntoilutapahtumia

Seura on järjestänyt kuntoilutapahtumia yksin tai seurayhtymän puitteessa. Omia tapahtumia on 2010-luvulla ollut keväisin Kurrenkierros Kauniaisissa ja syksyllä Solvallan vaellukset ja NouXtreme lokakuussa sekä Tonttumarssi ensimmäisenä adventtina. Seurayhtymällä on ollut Nice Run kesäkuussa ja Espoon Rantamaraton-tapahtuma syyskuussa. Vuonna 2016 ei enää järjestetty Nice Run -tapahtumaa, vaan tilalle tuli uutena juoksutapahtumana Iltajuoksu, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa toukokuun 28. päivänä Tapiolassa.

Suuria kilpailuja järjestettiin

Vuonna 2009 järjestetyt Kalevan kisat olivat menestys ja niiden myötä seurayhtymän kaksi suurinta seuraa lähtivätkin innokkaasti järjestämään seuraavana vuonna Eliittikisat suurin toivein. Mutta lopputulos ei ollut kovin mairitteleva: kilpailujen järjestelyt onnistuivat hyvin, mutta taloudellinen puoli huonosti. Eliittikisojen järjestäminen Espoossa jäänee toistaiseksi yksittäiseksi tapahtumaksi. Suomen Urheiluliitto sai järjestettäväkseen ns. EM-välikisat vuonna 2012. Seuran tuomarit ja toimitsijat olivat runsaslukuisina niissäkin kisoissa toimimassa.

2000-luku

Seura kasvoi edelleen

Esbo IF oli jo vuosikymmeniä kasvanut varsinkin yleisurheilun osalta. Voimistelujaosto oli 2000-luvulle siirtyessä vankistanut asemansa seuran toiseksi suurimpana jaostona. Yleisurheilun osalta voidaan sanoa, että sen ammattimainen ote toimintaan alkoi tuottaa tulosta.
Jo 1980-luvulla alettiin maksaa valmentajille pieniä kulukorvauksia tehdystä valmennustyöstä ja vuonna 1990 ”palkattiin” ensimmäistä kertaa henkilö hoitamaan nappula- ja junioritoiminnan koordinointi. Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyttiin pikkuhiljaa laajentamaan korvaamisjärjestelmää kohti palkattua väkeä.

Ensimmäinen kokopäiväinen työntekijä

Solvallan Urheiluopiston ja Suomen Urheiluliiton kanssa tehtiin yhteistyötä 2000-luvun alussa. Vuonna 2005 palkattiin Glenn Lignell kokopäiväiseksi nuorisovalmentajaksi Opetusministeriön ja SUL:n tuella. Tämä oli käänteentekevä asia seuran yleisurheilun kehitykselle. Glenn osaavana ja innokkaana vetäjänä sai seuran kukoistamaan entisestään. Jatkumona tuli sitten Riitta Paasio jatkamaan toiminnan kehittämistä vuonna 2009. Hän sai seuran nuoriso­toiminnan laajenemaan ja monipuolistumaan. Seura nousi Top10-listalle koko maata ajatellen.

Isoja kilpailuja järjestettiin

Seuralla oli edelleen osaamista ja haluja järjestää isoja kisoja. Kun Suomi sai toistamiseen järjestettä­väkseen Yleisurheilun MM-kisat vuonna 2005, oltiin taas mukana. Tuomareita ja toimitsijoita oli Olympia­stadionilla erinäisissä tehtävissä ja Espoon kaupunki teki jälleen suuria investointeja parantaakseen suorituspaikkoja myös Espoon puolella kisoja varten. Espoon kentät toimivat myös tällä kertaa harjoitus­kenttinä ja Otaniemi kisakylänä.

Vammaisten EM-kisat

Vuonna 2005 tulivat kylkiäisenä vammaisten avoimet EM-kisat. Seurayhtymä otti vastaan haasteen Espoon kaupungin kanssa ja järjesti noin puolentoista viikon vammaiskisarupeaman, joka alkoi muutama päivä MM-kisojen jälkeen. Kisa oli iso voimannäytös ja erilainen tapahtuma. Kisajärjestelyt onnistuivat erinomaisesti ja osoittivat, että espoolaiset seurat hallitsevat isojen kisojen järjestämiset.

Kalevan kisat 2009

Kaleva kisojen järjestäminen Espoossa oli ollut tapetilla vuosia. Jo 90-luvulla seurayhtymä haki kisoja, mutta ei saanut niitä. Mutta vuonna 2007 haku onnistui. Seurayhtymälle myönnettiin keväällä 2007 vuoden 2009 Kalevan kisat järjestettäväkseen Leppävaaran Urheilupuistossa. Tämä oli suuri haaste ja mahdollisuus seuroille. Todettiin heti alusta, että Espoon kaupunki tulisi saada mukaan takaamaan taloutta ja kunnostamaan suorituspaikkoja. Espoo lähti vahvasti mukaan mm. asettamalla omilla palkkalistoillaan olevan liikuntapaikkapäällikön Göran Ekegrenin hoitamaan pääsihteerin tehtävät kaupungin piikkiin. Sen lisäksi kaupunki satsasi suorituspaikkojen kunnostamiseen. Urheilupuisto sai uuden Mondo-pinnan, katsomoita hankittiin ja harjoituspaikkoja rakennettiin. Kisat olivat menestys, katsojia oli yli 20 000 yhteensä kolmena päivänä ja järjestelyt onnistuivat erinomaisesti. Kisojen jälkeen kehuja tuli paljon ja yleinen mielipide oli, että Espoon Kalevan kisat olivat kaikkien aikojen Kalevan kisat. Kisat olivat myös taloudellisesti menestys. Järjestäville seuroille tuli voittoa hyvin merkittävästi. Tällä paikattiin seurojen taloutta jatkossa.

Espoon Rantamaraton alkoi 2008

Espoon kaupunki täytti 550 vuotta 2008. Edellisenä vuonna kaupungin johdossa heräsi ajatus järjestää joku tapahtuma Espoon kauniilla Rantaraitilla. Kaupunki päätyi ehdottamaan seurayhtymälle Espoon Rantamaratonin järjestämistä. Seurat lähtivät innokkaasti mukaan ja niin päädyttiin järjestämään maraton ja puolimaraton syksyllä 2008. Kaupunki oli vahvasti mukana reitin vetämisessä ja muutenkin työvoiman osalta tukemassa tapahtumaa. Juoksutapahtuma onnistui jo heti ensimmäisenä vuonna hyvin, joten juoksutapahtuman järjestämistä päädyttiin jatkamaan vuosittain. Espoon Rantamaraton on vuosien saatossa kasvanut maan toiseksi suurimmaksi juoksutapahtumaksi.

1990-luku

Nuorisotoimintaan satsattiin

Seura kasvoi myös 1990-luvulla. Yleisurheilu, voimistelu, käsipallo ja lentopallo olivat lajit, joissa toiminta oli hyvin vilkasta. Voimistelijoita oli mukana toiminnassa parhaimmillaan yli 250 ja lentopallossa alkoi virkeä nuorisotoimintajakso. Yleisurheilun nuorisotoimintaa vetämään hankittiin nuorisokoordinaattori. Koordinaattorille maksettiin pieni korvaus. Vaikka 90-luvun alussa Suomeen iski lama, oltiin seurassa sitä mieltä, että nuorisotoiminta on hoidettava kunnolla, säästötoimet eivät saaneet ulottua siihen.

Järjestettiin vammaiskisoja ja muita kisoja

Esbo IF järjesti useita vammaisten kisoja. Vuonna 1994 seura oli osajärjestäjänä V Euroopan Sydän- ja Keuhkovammaisten kisoissa Leppävaarassa. Muitakin vammaiskisoja järjestettiin. Finlandia Junior Games järjestettiin ensimmäistä kertaa 22.–24. kesäkuuta 1985 ja siitä lähtien vuosittain. Seura oli mukana alusta lähtien. Pääpaikaksi muodostui Leppävaaran hieno moderni urheilupuisto. Vuonna 1994 kun EM-kisat järjestettiin Olympiastadionilla, seurasta oli useita tuomareita ja toimitsijoita kisojen vastuutehtävissä.

Soututoiminta

Zita ja Bo Gammals toivat soututoiminnan Esbo IF:ään vuonna 1997. Alussa keskityttiin lähinnä kirkkovene­soutuun, mutta muutaman vuoden sisällä toiminta oli jo laajentunut käsittämään myös kilpailusoutua ja mm. koululaissoutua.

Toiminta- ja käyttövuoromaksuja

Lama joka iski 1990-luvulla, myllersi myös urheilumaailman. Esbo IF oli vuosien varrella onneksi rakentanut seuran talouden vakaalle pohjalle. Tämä auttoi selviytymään laman läpi. Kaupunki joka 1980-luvulla oli tukenut seuroja ilmaisilla käyttövuoroilla ja tuilla, alkoi 90-luvulla periä harjoitus- ja kilpailuvuoroista maksua ja hyvin kehittynyt seurojen rahallinen tukeminen tyrehtyi. Vuosikymmenen lopulla kun lama alkoi hellittää, kehitettiin seurassa myös uusia rahanhankintakeinoja, kuten oman mainoslehden toimittaminen. Nissen ideoima urheilukoulu, joka toimi vuosina 1989-1991, oli sysäys kohti toimintamaksuja. Urheilukouluun osallistuneet reilut 20 oppilasta joutuivat maksamaan lukukausimaksut saadusta ammattitaitoisten vetäjien laadukkaasta opetuksesta. 1990-luvun puolessavälissä tulleet käyttövuoromaksut ja kaupungin vähenevä tuki johtivat siihen, että seuran nappula- ja junioritoiminnalle asetettiin osallistumismaksut niin yleisurheilussa kuin voimistelussakin. Tämä varmisti sen, että seuran toiminta pysyi laadukkaana, ja että vetäjille pystyttiin maksamaan korvauksia.

1980-luku

Hullu vuosikymmen

1980-luvulla talouden nousukausi vauhditti toimintaa niin Suomessa kuin maailmalla. Esbo IF:ssä se näkyi siinä, että toimintaan satsattiin rahaa ja resursseja ja toimintaa kehitettiin. Menestystä tuli ja seura eli viime vuosisadan parasta vuosikymmentään.

Tiina Lillakin ME ja MM-kulta

Vuosikymmenen suuri tapahtuma ja menestys oli tietenkin Tiina Lillakin menestys. Tiina heitti vuonna 1982 Tampereen stadionilla uuden maailmanennätyksen. Seuraavana vuonna, 1983, hän voitti ensimmäisissä yleisurheilun maailmanmestaruuskisoissa kultaa ja vuonna 1984 olympiahopeaa Los Angelesissa. Tällainen menestys oli loistavaa PR:ää seuran kehitykselle. Tiinan voitto Helsingissä pelasti MM-kisat ja seuran tulevaisuuden.

Kunniakierros

Vuonna 1982 SUL toi Suomeen rahankeräyskampanjan nimeltä Kunniakierros. Esbo IF oli alusta lähtien mukana ja on kerännyt rahaa niin seuralle kuin urheilulle yleensäkin.

Laaja menestys

Seura menestyi 1980-luvulla useamman urheilijan voimin. Tiinan lisäksi voi mainita Reijo Ståhlbergin, joka jo edellisellä vuosikymmenellä nousi maailman parhaiden kuulantyöntäjien joukkoon. Reijo voitti Euroopan mestaruuden hallissa kolme kertaa 1970- ja 1980-luvuilla ja oli Moskovan olympiakisoissa vuonna 1980 neljäs. Kävelijät Helena Åström ja Monica Robertson edustivat maatamme maailmancupeissa ja maaotteluissa. Sen lisäksi moni seuran urheilija oli maaotteluedustajana.

Kaupungin avustustoiminta

Espoon kaupungin liikuntatoimi lähti vuosikymmenen taitteessa kehittämään seura-avustuksia niin, että seurojen varsinaista perustoimintaa tuettiin. Kaupunki satsasi valmentaja-, koulutus-, leiri- ja kansainväliseen toimintaan. Esbo IF hyödynsi nämä erinomaisella tavalla, tuet olivat tärkeä lisä seuran talouden tasapainottamisessa. Lisänä oli vielä liikuntapaikkojen ilmaiset käyttövuorot.

Uusia urheilupaikkoja rakennettiin kaupungin toimesta

1980-luku oli rakentamisen kulta-aikaa. Espooseen rakennettiin väestönsuojia: Kannusiltaan yleisurheilun suorituspaikat ja Tuulimäkeen hieno voimistelusali. Muillekin lajeille sopivia suorituspaikkoja valmistui mainittuihin väestönsuojiin. Ehkä tärkein suorituspaikka seuraa ajatellen valmistui Leppävaaraan, kun vuonna 1982 valmistui kenttä, joka vuonna 1986 sai hienon katsomorakennuksen siihen aikaan huippumoderneine tulostauluineen. Espoossa oli näin ollen yleisurheilun kilpailupyhättö, joka mahdollisti suurkilpailujen järjestämisen. Vuonna 1983 Leppävaaran urheilupuisto, Otaniemen ja Laaksolahden urheilukentät toimivat ensimmäisten MM-kisojen harjoituskenttinä. Otaniemi toimi jopa kisakylänä. Samalla saatiin oma kotikenttä peruskorjattua ja pinnoitettua Sportan päällysteellä. Vuonna 1987 järjestettiin seurayhtymän toimesta SM-viestit Leppävaarassa.

Seuraan palkattiin ensimmäinen henkilö

Seuran jäsenet olivat useamman vuoden ajan keskustelleet henkilön palkkaamistarpeesta. Tarve oli saada joku hoitamaan seuran juoksevia asioita. Monen mutkan kautta seura teki vuonna 1989 päätöksen palkata Bernt Blom hoitamaan seuran asioita. Varsinaista palkkaa hän ei saanut, mutta pienen korvauksen siitä, että hän hoiti tärkeitä sihteerin tehtäviä, postin ja toimi linkkinä seuran johdon ja jaostojen välillä.

Voimistelujaosto perustettiin

Jo 1930-luvulla järjestettiin seuran toimesta kuntovoimistelua mm. Valhallassa. Voimistelun todettiin olevan hyvää tukiliikuntaa keholle. Hjördis Trygge, joka toimi Solvallassa opettajana oli huolissaan siitä, että voimisteluohjausta ei ollut tarjolla ruotsin kielellä Espoossa. Hän järjesti toimintaa tytöille ja pojille

1970-luvun lopulla Espoonlahden alueen kouluissa. Kun sitten Tuulimäen väestönsuojan voimistelutila oli viittä vaille käyttövalmiina syksyllä 1983, hän ehdotti Esbo IF:n hallitukselle, että seuraan perustettaisiin voimistelujaosto. Voimistelu oli alusta alkaen suosittua ja jo 1980-luvun loppupuolella se oli noussut seuran toiseksi suositummaksi lajiksi yli 200 juniorin jaostoksi.

1970-luku

Yleisurheilumaaottelu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1970

Seuran koulutettu ja jo monessa kisassa kyntensä näyttänyt toimitsijakaarti sai heti vuosikymmenen alussa kovan haasteen. Esbo IF ja Leppävaaran Sisu olivat sopineet, että he anovat Suomi-Ruotsi nuorten yleisurheilumaatottelun järjestettäväkseen. Maaottelu järjestettiin Leppävaaran kentällä (vanha kenttä) vuonna 1970. Järjestelyt onnistuivat hienosti ja siitä lähtien onkin nuorten maaottelu lähes aina järjestetty Espoossa aikuisten maaottelun ollessa Suomessa. Esbo IF ja LeSi:n onnistunut yhteistyö isojen tapahtumien järjestelyissä on jatkunut siitä nykypäiviin asti.

Espoon Kisat

Kun maaottelujärjestelyt onnistuivat hienosti, alettiin suunnitella muitakin kisoja yhdessä järjestettäväksi. Vuonna 1973 järjestettiin ensimmäiset Espoon Kisat Laaksolahden kentällä. Kisojen vetonaulaksi saatiin edellisvuonna kaksi olympiakultaa voittanut Lasse Viren. Katsomossa oli noin 1500 maksanutta katsojaa ja taloudellisesti kisat onnistuivat erinomaisesti. Espoon Kisat järjestettiin toistakymmentä vuotta lähes vuosittain, vuoroin Laaksolahdessa, Kauklahdessa ja Otaniemessä.

Valmennustoimintaa kehitettiin

Yleisurheilussa kehitettiin valmennustoimintaa kovasti 1960-1970 -lukujen taitteessa. Kalervo af Ursin, joka toimi SFI:n valmennuspäällikkönä, aloitti jo 60-luvulla valmentajakoulutuksen kehittämisen. Kursseja järjestettiin Solvallassa ja Esbo IF oli heti alusta alkaen juonessa mukana. Seuran yleisurheiluhenkilöitä osallistui runsain mitoin A-B-C- kursseille. Seuran urheilijat jaettiin ryhmiin, joiden valmentaja toimi sitten näiden henkilöiden henkilökohtaisena valmentajana. Tämä henkilökohtainen valmentaja -systeemi oli siihen aikaan uutta Suomessa. Esbo IF lähti heti innokkaana toteuttamaan tätä uutta valmennustapaa. Se tulisi poikimaan menestyksenä tulevina vuosikymmeninä.

Solvallan Marssi

Tage Strandströmin ja Kaj Weurlander ideoivat ja käynnistivät Solvalla Marssin vuonna 1974. Solvalla Marssi on ollut tunnettu ja arvostettu kuntoilutapahtuma ympäri maan ja myös Pohjoismaissa.

Naistoimikunta perustettiin

Jo 1930-luvulla naiset järjestivät juhlia ja pelasivat pesäpalloa. Esbo IF:ssä naiset ovat aktiivisesti olleet mukana seuran toiminnassa. Naistoimikunta sai 1978 nimekseen INA. He järjestivät teatteri- ja viini-iltoja sekä retkiä ja hoitivat kahvilatoiminnot lähes kaikissa kisoissa.

Lentopallo tuli uutena lajina mukaan

Vuonna 1977 kaksi SM-tason pelaaja Kirstinmäeltä perustivat lentopallojaoston seuraan. Alussa toiminta käsitti ainoastaan miesten lentopalloa. Miehet pelasivat parhaimmillaan II-sarjassa. Myöhemmin tuli naisten lentopallo mukaan ja toimintaa laajennettiin käsittämään myös junioripalloilua.

1960-luku

Yleisurheilun nousu jatkui

Yleisurheilun nousu jatkui 1960-luvulla. Edellisellä kymmenluvulla alkanut yu-toiminnan kasvu näkyi harrastajien määrissä ja toiminnan laadussa. Seuran urheilijat osallistuivat innokkaasti PM-, SFI- ja SM-kisoihin. Seura järjesti kesäisin säännöllistä toimintaa nappulaikäisille ja nuorille eri urheilukentillä, kuten Kauklahdessa, Fallåkerissa ja Kauniaisissa.

Ensimmäiset maaotteluedustukset yleisurheilussa

Harry Julin oli seuran ensimmäinen yleisurheilun maaotteluedustaja, kun hän vuonna 1961 edusti Suomea nuorten maaottelussa Ruotsia ja Norjaa vastaan. Harry osallistui 400 metrin aitajuoksuun ja oli kilpailussa kuudes tuloksella 56,6. Aimo Mehtonen edusti Suomea ensimmäisenä aikuisten maaottelussa vuonna 1967. Maaottelu oli Norjaa vastaan, Aimo oli 800 metrillä kuudes ajalla 1.53,8.

Samalla vuosikymmenellä oli useita muita seuran urheilijoita, joilla oli maaotteluedustuksia. Nämä urheilijat olivat: Håkan Lindberg, Pertti Lantti, Kaj Widbom, Lauri Lindström, Rolf Englund, Stig Lönnqvist ja Kimmo Jaatinen.

Uusia lajeja tuli mukaan

Jo 1950-luvun loppupuolella alettiin Fallåkerissa harrastaa painonnostoa. Painonnostoharjoitukset jatkuivat 1960-luvulla vuoteen 1964 saakka. Seuran painonnostajat saavuttivat useita SFI- ja piirimestaruusmitaleita.

Vuonna 1963 aktiivikeilaajat Rolf Fransman ja Jaakko Halme toivat keilailuharrastuksen seuramme siipien alle. Molemmat olivat keilanneet Grankulla Bowlarna -seurassa, mutta olivat muuten Esbo IF:n jäseniä. Keilailujaosto perustettiin syksyllä 1963 ja seura lähti heti mukaan sarjapeleihin. Vuonna 1967 keilailujaostolla oli ensimmäinen kansainvälinen seuraottelu Tapiolan keilahallissa. Vastassa oli Lidingö BK Ruotsista. Heti seuraavana vuonna lähdettiin Ruotsiin pelaamaan Sollentuna BK:ta vastaan. Kymmenmiehisellä joukkueella hävittiin ottelu, mutta siitä jäi kuitenkin hyvä mieli. Tästä lähti keilailun kansainväliset seuraottelutraditiot liikkeelle.

Kuntoliikunta ja ulkoilu

Seuran riveissä oli innokkaita kuntoilusta kiinnostuneita henkilöitä jo 1960-luvulla. Tage Strandström järjesti 1960-luvun alkupuolella patikointia metsässä tuttujen perheiden kanssa. Siitä kehittyi ulkoilujaoston perustaminen vuonna 1964. Erilaista toimintaa alettiin järjestää halukkaille heti alusta. Järjestettiin mm. melontaa, patikointia ja hiihtoretkiä.

Viestinjuoksussa menestystä

Viestinjuoksu on ollut Esbo IF:ssä suosittu ja menestyvä urheilulaji 1960-luvulta lähtien. Vuonna 1965 tuli seuran joukkueelle ensimmäinen mitalisijoitus, kun alle 17-vuotiaat pojat ylsivät pronssille ruotsalaisviestissä. Joukkueessa juoksivat Lars Svenskberg, Alf Dahlsten, Lauri Lindström ja Kaj Widbom. Siitä eteenpäin tulikin SM-viesteissä mitalisijoituksia useana vuonna. Mitalisteina mm. Aimo Mehtonen, Harry Julin, Lauri Lindström, Christer Kanerva, Stig Lönnqvist, Krister Fallenius, Rolf Englund jne.

1950-luku

Seura kasvoi 1950-luvulla tuntuvasti. Vuonna 1950 seuran jäsenmäärä oli 172 ja vuonna 1957 jo 691 jäsentä. 1940-luvulla oli jo tehty perustoimenpiteitä, jotka vaikuttivat jäsenmäärän nousuun. Seuran organisaatioon panostettiin enenevissä määrin 1950-luvulla ja kyläosastojen sekä lajijaostojen toiminta vilkastui. Uusia jaostoja perustettiin, kuten mm. käsipallojaosto.

Menestystä alkoi tulla ja Esbo Idrottsförening vahvisti asemansa SFI:n kärkiseurana yleisurheilun osalta. Suunnistus oli kuitenkin seuran menestyksekkäin laji 1950-luvulla. Parhaita saavutuksia oli mm. Jukola-viestin toinen sija vuonna 1957. Lisäksi Esbo IF:llä oli kolme urheilijaa maajoukkueessa: Aarno Sahramaa, Mårten Weurlander ja Stig Österholm.

Kansainvälisiä suhteita solmittiin heti vuonna 1950 jolloin seuran yleisurheilun miesjoukkue kamppaili Tanskassa Frederiksborgs IF:ää vastaan. Hillerödin matka oli lähtölaukaus pitkäaikaisille pohjoismaisille kontakteille. Vuoroin kilpailtiin Espoossa, vuoroin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa useassa eri lajissa.

Vuonna 1958 järjestettiin ensimmäisen kerran yleisurheilun SM-kisat. Naisten SM-kisat järjestettiin Kauniaisten urheilukentällä yhdessä Grankulla IFK:n kanssa.

Kauklahden Björkhagenilla järjestettiin suosittuja juhlia. George de Godzinsky -konsertteja pidettiin myös, useimmiten Lagstadin koululla.

Seuran toiminta oli hyvin vireää 1950-luvulla osittain johtuen ”oman kentän” valmistumisesta Kauklahteen vuonna 1949.

1940-luku

Toiminta sotavuosien aikana

Esbo IF:n toiminta pidettiin käynnissä sotavuosien aikana lähinnä nuorten voimalla. Aikuiset urheilijat ja moni seuran johtohenkilöistä olivat sodassa. Moni seuran jäsen kaatui sotavuosina 1939-1944. SFI- ja piirinmestaruuskilpailuja järjestettiin, mutta ei vuosittain.
Sodan jälkeen kesällä 1944 toiminta lähti vauhtiin toden teolla ja osittain uusin voimin.

Perustettiin kyläjaostot, jotka olivat Esbo IF:n tulevan menestyksen perusta

Esbo IF:n hallitus teki Harald Mattssonin johdolla aktiivista seurapropagandaa nuorisoseuroissa laajentaakseen seuran toimintaa. Urheiluinnostus oli kylissä korkealla. Nuorisoseuroissa oli jo 1930-luvulla perustettu urheilujaostoja ja aika oli nyt otollinen seuran laajentamiselle.

Espoon keskuksessa oli jo vuonna 1939 aloitettu kylätoimintaa urheilun merkeissä ja perustettu Esbo IF:n alajaosto. Sodan jälkeen perustettiin alajaostoja Kauklahteen, Bemböleen, Vanhakartanoon, Nuuksioon ja saaristoon.

Seura alkoi menestyä

1940-luvun loppupuolella seuran urheilijat saavuttivat ensimmäiset SM-tason mitalit. Eugen Svartsjö voitti nuorten kuulantyönnön mestaruuden ja samana vuonna Heljo Lepäsmaa voitti nuorten suunnistuksen SM-kultaa. Siitä alkoi seuran tulevien vuosien menestykset. Jo 1940-luvulla seuran urheilijat saavuttivat useita SFI:n ja piirin mitaleita.

Esbo IF kasvoi samaa tahtia Espoon kunnan kanssa.

1930-luku

Seuran toiminta monipuolistui

Esbo IF:n toiminta oli nyt selvästi aktiivisempaa kuin edellisellä vuosikymmenellä. Seuran jäsenmäärä oli noussut 50 -100 jäseneen. Urheiltiin ja järjestettiin kesä- ja muita juhlia, jopa naamiaisia.

Kauklahdessa sijaitseva nuorisotalo Valhalla otettiin käyttöön vuonna 1925. Siellä pidettiin useasti seuran kokouksia. Nuorisotalo oli tärkeä kokoontumispaikka myös seudun nuorisolle. Esbo IF:llä oli hyvät suhteet paikalliseen nuorisoseuraan. Useat seuran jäsenet näyttelivät harrastajateatterissa.

Esbo Idrottsförening osti vuonna 1934 osan ravirata-alueesta, tarkoituksena rakentaa urheilukenttä.

Jalkapallo, jota harrastettiin seudulla jo 20-luvulla, tuli entistä enemmän mukaan seuratoimintaan. 1930-luvulla pelattiin useana vuonna otteluita mm. Masaby IK:ta vastaan.

Suunnistusharrastus levisi Suomeen vuonna 1934 ja Esbo IF:ään jo seuraavana vuonna.

Yleisurheilu ja hiihto olivat jääneet taka-alalle, mutta kun seuran jalkapalloharrastus romahti vuonna 1937, otti yleisurheilu jälleen paikkansa seuran ykköslajina. Vuosina 1938 – 39 yleisurheiltiin innokkaasti ja menestystäkin tuli. Mutta, sitten syttyi sota.

1920-luku

1920-luvulla seuran toiminta oli vaatimatonta. Suurimmalta osin seura oli olemassa vain paperilla. Muutamia pitäjien välisiä otteluita järjestettiin, mutta johtokunnan kokouksia tai vuosikokouksia järjestettiin ainoastaan ajoittain.

Esbo Idrottsförening oli lähellä hajota 20-luvun alussa. Syitä oli monia. Yksi syy oli varmasti tilanne Suomessa: itsenäisyys vuonna 1917 ja sisällissota 1918, jotka olivat jättäneet jälkensä. Ihmisillä oli paljon muuta ajateltavaa Suomessa kun urheilua.

Uusi yritys

Seuran ensimmäinen puheenjohtaja ryhtyi toimeen ja kutsui jäsenet yhteiseen kokoukseen 25.1.1922 Kauklahdessa. Kokouksessa seuran toiminnan jatkaminen kyseenalaistettiin. Päätös oli kuitenkin, että Esbo Idrottsförening aloittaa toimintansa uudestaan. Tämä ilmenee tilaisuudessa pidetyssä pöytäkirjasta.

Seuran maastomestaruuskilpailut järjestettiin Valhallassa ja sisähyppyjen mestaruuskilpailut Kauklahden ruotsinkielisessä kansakoulussa. Perinteinen 6-ottelu järjestettiin heinäkuun lopulla Kauklahden raviradalla. Kilpailussa karsittiin samalla osallistujat pitäjien väliseen otteluun.

Vuosi 1929 toi sitten uuden lajin seuran lajivalikoimaan. Raviradalla pelattiin innokkaasti jalkapalloa ja otteluita pelattiin muun muassa kirkkonummelaista Masaby IK:ta vastaan. Tällöin hankittiin kiertopalkinto ”mies nahkakuulan kanssa”. Tästä palkinnosta oteltiin juuri kirkkonummelaisen joukkueen kanssa.

Göran Ekegren